perjantai 29. toukokuuta 2015


Matkalla Tansaniaan – ei mikään pikkujuttu

WhatsApp-ryhmä piippaa päivä päivältä tiuhempaan. Kysymyksiä on paljon ilmassa, kun lähtöpäivä on lähellä. Toimiiko puhelin? Onko nettiä käytössä? Mitäs ohjeita pukeutumiseen? Paljonko voi olla matkatavaroita? Mitä viedään tulijaisiksi? Onko rokotukset kunnossa? Minkälaista rahaa kannattaa ottaa mukaan?

Ihan pikkujuttu ei ole se, että olemme matkalla Tansaniaan. Matka on ollut tavalla toisella vireillä useamman vuoden ajan. Ensin Lapuan hiippakunnassa saatiin idea, sitten kerättiin hiippakunnallinen kolehti ja järjestettiin Tansanialaisten vierailu Suomeen. Tämän jälkeen ryhdyttiin kokoamaan Tansaniaan lähtijöitä eri puolilta hiippakuntaa. Nyt vastavierailun alku on aivan käsillä. Tiistaina klo 21.05 Helsinki-Vantaan kentällä kiitoradan päästä kiihdyttää lentokone, joka vie meidät tapaamaan kristittyjä veljiämme ja sisariamme Tansaniassa. Siistiä!

Olemme etuoikeutettuja, kun olemme tällä matkalla. Kiitos siitä kuuluu monille tahoille, jotka ovat mahdollistaneet tämän. Tansaniassa lähetystyössä oleva Hanna Oja-Nisula ja hiippakuntasihteerimme Jukka Jämsén ovat nähneet paljon vaivaa matkan järjestelyjen vuoksi. Erityiskiitos teille jo tässä vaiheessa.

Uskon, että mieleemme nousee vielä lukuisia kysymyksiä ja ajatuksia tulevien päivien aikana. Raportoitavaa varmasti riittää loppuelämäksi. Jos vain netti toimii, kerromme kokemuksistamme jo matkan aikana tässä blogissa. On mukava, jos seuraat matkaamme ja pidät meidät mielessäsi - meidät kaikki neljätoista, rukouksissasi.

Ensimmäinen kosketus Afrikan maaperään on Dae es Salaamissa keskiviikkona. Pitkän lentomatkan jälkeen yövymme ja jatkamme aamulla sisäisellä lennolla Mwanzaan. Mitä sen jälkeen tapahtuu, siitä en osaa vielä tarkalleen kertoa? Sen aika tulee myöhemmin.

Nyt vielä annetaan matkakuumeen nousta muutama päivä, pakataan laukkuja, valmistaudutaan, jännitetään ja innostutaan lisää. Ensimmäinen blogikin on nyt julkaistu, olemme oikeasti lähdössä!

Jussi Peräaho, se toinen matkanjohtaja