maanantai 15. kesäkuuta 2015

Terveys reistailee


Lauantai 13.6.      

Olemme selvinneet pitkälle terveinä. Pientä toivomisen varaa on ollut useammallakin, mutta niistä on selvitty rukouksella ja pitkäjänteisyydellä. Lauantaina kuitenkin alkoi tulla enemmän huonovointisuutta. Muutama joutui lähtemään lepäämään majapaikkaan. Toivomme, että loput ryhmästämme saisi pysyä terveinä. Onnemme kuitenkin on, että olemme näin monta päivää selvinneet todella hyvin.

Leirillä Jukka ja Jussi opettivat kristittynä elämisestä. Nuoremme valmistelivat toimintakanavia paikallisille nuorille. Olli ja Veera painivat lasten kanssa, Heta-Stiina ja Elli pelasivat ultimatea, Iida ja Ellinoora leikittivät, Lyydianna ja Sofia harjoittelivat ilmaisutaitoja, Jukka veti raamattukanavan ja Jussi opetti erilaisia tapoja opettaa. Vauhti oli melkoista ja lasten into kuului vahvasti kirkon ympäristössä. 
Veeran taidonnäyte.


Illalla oli vuorossa Talent-show. Veera näytti, miten tyttökin osaa pomputella palloa. Olli paini paikallisen pojan kanssa. Tansanialaiset lauloivat ja tanssivat, hyppivät voltteja, näyttelivät…
Jussi

1 kommentti: