Lautalla Geitaan

Perjantaina 12.6.

Perjantaiaamuna kävelimme hiippakunnan pääkirkkoon ja vietimme yhteisen aamuhartauden hiippakunnan työntekijöiden kanssa. Toteutimme rukoushetken Simple Church – menetelmällä. Samalla tavoin olemme aloittaneet useat muutkin päivämme. Luimme Raamattua kolmen hengen ryhmässä, pyrimme painamaan päivän tekstikohdan mieleen, pohdimme, mitä teksti voisi tarkoittaa meidän elämässämme. Lopuksi kerroimme viikon huonoimman ja parhaimman asian, joiden puolesta rukoilimme. Yksinkertainen ja toimiva tapa hiljentyä päivän alussa.

Hartauden jälkeen naisväki kävi hakemassa ompelijalta hameet, jotka oli jätetty sinne aikaisemmin viikolla. Ihan kaikki ei ollut vielä valmiina. Tiedoksi muuten, että naisväkemme on käyttänyt koko reissumme ajan hameita kunnioittaakseen paikallisia tapoja.

Puoliltapäivin aloitimme matkamme kohti Geitaa, jossa osallistumme nuorten leirille. Matkaan liittyi n. 20 min lauttamatka. Jonotukseen meni kuitenkin useampi tunti. Automme eivät mahtuneet ensimmäiseen lauttaan, joten jouduimme odottelemaan niitä vastarannalla. Järvellä maisemat olivat upeita.

Olimme jälleen muutaman tunnin myöhässä, ruokailumme viivästyi, mutta Afrikassa ei voi tietää, miten asiat sujuvat. Saavuimme noin pari tuntia myöhässä nuorten leirille, jossa odotti ainakin 150 nuorta. Nuoret olivat ikähaitariltaan 12-35 tai jotain sellaista. Paikallisia hämmensi, kun he kuulivat meidän nuorten ikämme. Toisen iän arvioiminen on hankalaa.

Ilta jatkui Jukan opetuksella. Myös syntikka soi ja kirkkosalin etuosaan kertyi melkoinen joukko tanssijoita. Meille jo tuttua. Joukkomme alkoi jo tuntea vähän matkaväsymystä. Majapaikkamme oli oikein hyvää tasoa. Unta ei tarvinnut odottaa kovin pitkään.

Jussi

Käsidesiä on käytetty monta pullollista.

Tuliaisiksi viisi karkkia

Nettiyhteyttä on ollut vaikea löytää, joten pahoittelut päivitysten viipymisestä.

torstaina 11.6.2015

Shoppailu on koettelemus minulle Suomessa. Arvaatko, mitä se oli 11 nuoren naisen ja yhden nuoren miehen kanssa Tansaniassa? Voitko kuvitella, minkälaista on kulkea ostoksilla sellaisella alueella, jossa on samanlaisia myyntikojuja kuin Lapuan markkinoilla, mutta moninkertainen määrä, ihmisiä hirvittävän paljon enemmän ja myyntikojujen välikujat ainakin puolet tiiviimmin ja kujia loputtoman tuntuisesti? Ja kaikki myyjät puhuvat vierasta kieltä? Tarvitko vielä lisää ajatuksen virikettä mielikuvan syntymiseksi?

Irene oli tärkeä apu ostoksilla.

Kameraa en uskaltanut ottaa esille, joten nyt mennään pelkän sanojen varassa. Aivan alkuun täytyy todeta, että tästedes lähden mielelläni vaimoni ja kahden tyttäreni kanssa vaateostoksille. J Minä selvisin ostoksilta, mutta se tuskin paljon ketään kiinnostaa. Koko porukkamme tuli hienosti takaisin ostospussit täynnä kankaita, soittimia, tauluja, vaatteita ja vaikka mitä. Tuliaisia on siis tulossa. Kiitokset Hannalle, Erikille ja Irenelle paikallistuntemuksesta ja tinkausavusta. Paras oli Aliisan tinkaustekniikka – hän sai hinnan putoamaan, mutta lopulta kuitenkin maksoi alkuperäisen summan. Tärkeintähän ei ole hinta, vaan se, että saa tingata.   

Ennen ostoreissua vierailimme Hannan luona, saimme aivan mahtavan aamiaisen. Hannan kotiapulainen Violet oli nähnyt paljon vaivaa meidän vuoksemme. Hedelmäsalaattia, vohveleita, kahvia, teetä, mehua, leipää juuston kanssa, samosia ja paljon muutakin oli katettuna pöytään. Syötiin niin, että napa paukkui.

Jukka ja Jussi tapasivat jälleen piispa Gullen. Keskustelu oli huikean hieno. Tansanian kirkolla on motto, joka vie heitä jatkuvasti syviin vesiin (Luuk. 5:4) kohtaamaan niitä ihmisiä, jotka eivät ole kristittyjä tai ovat sitä nimellisesti. Nämä ihmiset tässä kirkossa ovat sisäistäneet tämän tavoitteen hyvin. Heillä on todella pieni kynnys ottaa puheeksi heidän uskonsa, heillä on rohkeutta todistaa Jeesuksesta. Piispa Gullen vahva viesti on, että Jeesusta ja uskoa ei pidä ja tarvitse hävetä. Tuli vain mieleen toteamus: ”Aattelepa ite, omalle kohalles.” Miten siis on meillä? Parantamisen varaa olisi.

Piispa Andrew Gulle. Hiippakunnan logossa on tunnuksena Luuk.5:4

Illalla vierailimme paikallisen pastorin luona, jossa saimme grillattua vuohta ja kalaa. Päivä huipentui kertomukseen pastorin tyttärestä, joka oli pyytänyt tuomaan tuliaisia, kun äiti oli lähtenyt matkalle Suomeen. Pikkutyttö oli toivonut viittä karkkia, kaikille läheisille yhden. Äiti toi tuliaisiksi kuitenkin koko pussin. Tyttö otti pussista viisi karkkia ja antoi läheisilleen – loput hän vei seuraavana päivän kouluun ja jakoi luokkakavereilleen. Koskettavaa.  

Jukka antoi perheen tytöille uuden pussin karkkia.

Jussi

Ikimuistoinen Safari - todellinen seikkailu

Vietimme ikimuistoisen safarin Serengetissä tiistaista keskiviikkoon. Kaikki ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, ja saimme extraseikkailun villieläinten keskellä päivänvalossa ja pimeällä. Mitä siis oikein tapahtui?

Lähtömme viivästyi aamulla, kun Safariautot viivästyivät vaajan tunnin. Ne olivat juuttuneet ruuhkaan. Ajoimme maantietä pitkin melkoista vauhtia parisen tuntia luonnonpuiston läntiselle portille. Lounaan jälkeen pääsimme sisään päättymättömälle tasangolle. Seeprat olivat ensimmäisenä vastassa, knuita riitti silmänkantamattomiin, joella oli krokotiilejä ja virtahepoja - vau tästä olisi tulossa mahtava reissu.

Emme tienneet tuossa vaiheessa vielä, mikä meitä odotti. Toisen ryhmämme auton moottori hajosi. Etuauto palasi jännittyneenä takaisin katsomaan, mitä oli tapahtunut. Polttoainejärjestelmän joku vaijeri oli katkennut. Kuljettajat yrittävät korjata autoa siinä onnistumatta. Toinen autokunta lähti hakemaan köyttä. Mutkaan kului kului parisen tuntia, vaikka ajoimme kohtuullisen kovaa vauhtia huonokuntoisilla teillä.

Köysi löytyi Luxus-hotellista, jossa yö maksaisi 500 dollaria. Maisemat olivat älyttömän hienot hotellin terassilta. Vessareissun jälkeen huomasimme, että automme olikin lähtenyt jonnekin. Vitsimme toteutui. Onneksi auto palasi 10 minuutin jälkeen takaisin. Saimme tästä toki vartijoilta tiedon.

No tietenkään köysi ei kestänyt toisen auton vetämistä. Pimeys koitti ja olimme kaukana leiripaikasta. Lopulta ehdotimme, että sulloudumme kaikki 17 henkilö tavaroineen 7 hengen autoon. Tiivis oli tunnelma. Auto keikkui ja tärisi, mieli vähän värisi. Matka pimeässä kesti n. 1,5 h (täkäläisittäin matka-arvio oli aluksi 25 minuuttia).

Saavuimme turvallisesti ;) Kiitos Jumalalle - leiripaikkaan kymmenen jälkeen illalla. Kokki valmisti meille maittavan aterian. Telttoihin pääsimme puolen yön jälkeen. Kengät otettiin telttojen sisälle, hyeenat eivät siis saanet kenkiämme. Sekin olisi voinut olla mahdollista.

Aamulla meille lähetettiin toinen auto, joten aamusafari oli mieluista aloittaa. Kierroksesta tuli mahtava. Näimme vaikka mitä. Ja aivan läheltä, ja aivan turvallisesti.

 Kotimatkalla ajoimme rauhallisesti ja turvallisesti. Saavuimme takaisin Mwanzaan kahdeksan aikaan illalla.

Safarikokemuksen jälkeen täytyy jälleen todeta, miten hieno porukka meillä onkaan. Nämä pystyy vaikka mihin. Vaikka kyykkypissalle luonnonpuistossa auton takana tai sulloutumaan autoon.

Päivien jälkeen on jälleen kiitollinen mieli Jumalalle.

Tänään torstaina vietämme vapaapäivää Mwanzassa. Juuri nyt olemme Hannan luona aamiaisella. Huomenna matkustamme Geitaan nuorten leirille. Paljon edessä.

Siunatkoon Herra Jeesus meitä kaikkia - ja teitä myös!

t.Jussi

Tässä uusi automme, joka tuli rikkinäisen tilalle.

Norsu matkalla laumansa luokse, joka oli kauempana.

Korkeutta 6 metriä.

Tämä oli harvinainen tuttavuus, gepardi.

Näimme monta naarasleijonaa ja yhden uroksen. Mahtava näky.

Uskokaa tai älkää, leirintäalueen ympärillä ei ollut aitaa.

Missä on meidän automme?

Valloittava viikonloppu Magussa

Vietimme erittäin mieliinpainuvan viikonvaihteen Magussa. Tämä ei johtunut nettiyhteyden puutteesta, vaan Buhumbin ja Kitongon kristittyjen tapaamisesta. Kirkot sijaitsivat maaseudulle vaikean tien päässä. Hanna ja Elia ajoivat taitavasti ohi kivien ja yli ojien perille kirkon pihalle, jossa odotti kymmenittäin kyläläisiä.

Buhumbissa lähdimme kiertämään niiden kyläläisten luona, jotka eivät ole kristittyjä tai eivät olleet käyneet pitkään aikaan kirkossa. Viisi ryhmää ehti käydä 15-20 kodissa rukoilemassa, laulamassa ja kertomassa evankeliumia Jeesuksesta. Samalla perheitä kutsuttiin sunnuntain jumalanpalvelukseen.

Sunnuntaina osallistuimme Kitongossa jumalanpalvelukseen, joka kesti lähes kolme tuntia. Jukka saarnasi aarteiden kokoamisesta taivaaseen. Erityisen mieliinpainuvaa oli kuorolaisten tanssiesitykset, joihin muutamat rohkeat "valkonaamatkin" osallistuivat. Hiki virtasi ja ilo oli ylimmillään.

Kyläläiset valmistivat meille aterian kirkon pihamaalla. Kaikesta näkyi, että vieraille haluttiin tarjota parasta. Kiitos vieraanvaraisuudestanne.

Viikonloppuun sisältyi vahvasti myös elämän murheellisempi puoli. Lauantaiaamuna kävimme pastori Mkumbwan luona tervehdyskäynnillä, kun hänen äitinsä oli kuollut. Sunnuntaiaamuna ennen messua veimme tervehdyksen yhden seurakuntalaisen kotiin, jossa murhetta toi perheenisän joutuminen ryöstön kohteeksi edellisenä iltana ja sairaalaan. Hänellä oli mukanaan paljon rahaa (2,6 milj. shillinkiä), koska hän oli myynyt karjansa. Varkaat veivät myös hänen moottoripyöränsä.

Matkalla rukous on vahvasti läsnä. Aloitamme ja päätämme automatka rukouksella. Rukoilemme kohdatessa ja erotessamme. Tämä on puhuttelevaa.

Alla pari kuvaa. Tiina jatkaa päivittämistä myöhemmin viikonlopun osalta. Tiistaina lähdemme Serengetin luonnonpuistoon tapaamaan norsuja. Nuorisotyönjohtaja Mongi yritti lauantaina huijata automatkalla, että norsuja oli tien varressa. No tuolla kertaa ne oli vain lehmiä. Huomenna toisin.

Saattaa olla, että luonnonpuistossakaan blogin päivittäminen ei onnistu, joten seuraava teksti ilmestynee keskiviikkoiltana.

Rukousterveisin
Jussi


TIINAN AJATUKSIA VIIKONLOPUSTA:

Lauantai aamuna suuntasimme maastureilla kohti Magua. Tässä pienessä kylässä ja sen ympäristössä vietimme koko viikonlopun. Tarkoituksenamme oli tutustua Buhumbin ja Kitonkon seurakuntiin.

Matka Buhumbiin oli yhtä vuoristorataa. Matkalla Magusta Buhumbin kirkolle ei ollut tietä, vaan se oli ennemminkin polku joka oli vaan vähän leveämpi. Tässä mietin sitä, kuinka Suomessa valitamme pikku montuista asfaltissa… Kirkolla meidät toivotettiin taas lämpimästi tervetulleiksi. Tämä kulttuuri on uskomaton, kuinka joka paikassa iloitaan ja juhlitaan siitä, että olemme päässeet tapaamaan heitä, juuri heitä ja siksi he ovat niin kiitollisia.

Tervetulotoivotusten jälkeen lähdimme kiertämään kotikäyntejä. Minun ryhmääni kuului suomalaisista  Jukka ja Carola. Pakallisia ryhmääni kuului myös, mutta pakko myöntää nimet eivät jää mieleen. Kävimme neljässä talossa rukoilemassa ja kertomassa Jumalasta. Tämä oli ihanaa ja ihmiset kokivat sen hyvin vahvasti. Heille oli hyvin tärkeää, että juuri me kaukaa tulleet ihmiset saavuimme heidän juuri heidän kotiinsa. Yksikin mies joka oli vierailulla naapurissa, halusi välttämättä että tulemme myös hänen kotiinsa ja rukoilemme hänen ja hänen perheensä puolesta. Suomessa tämäkin kulttuuri on aivan eri.

Taloissa vierailu oli aivan ihanaa ja se ilo ja lämpö joka ihmisistä lähti, oli käsin kosketeltavaa. Kuitenkin kylissä kierrellessä tajusin sen, kuinka etuoikeutettu olen, kun saan olla osa ihanaa rakastavaa perhettä, asua hyvässä talossa ja omistaa paljon. Tämä kaikki sai minut hyvin vihaiseksi ja surulliseksi ja katkeraksi. Kuinka tämä voi olla Jumalan tahto? Miksi juuri minä olen se joka tämän kaiken on saanut? Miten minä voin elää tämän kaiken kanssa, koska tiedän mitä se voisi olla? Näiden kysymysten parissa painiskelin tänään. Nyt asiat pitää vain saada käsiteltyä siten, että niiden kanssa voi elää. Katotaan miten se onnistuu.

Ruoan jälkeen pääsimme osallistumaan pastorin talon rakentamiseen. Valmistimme savisesta maasta ja vedestä laastia, josta… (Tiina jatkaa tästä)

No hyvin on selvästi ollut aikaa kirjoitella, koska nyt olemme matkalla kotiin ja ainakin viikko minun on tätä kirjoitusta pitänyt jatkaa. Kokeillaan jos nyt ehtisi saada ensimmäisen viikonlopun pakettiin :D

Valmistimme savisesta maasta ja vedestä laastia, jota kannoimme talonrakentajalle. Kannustimme toisiamme, jotta kaikki jaksoivat lyhyen ajan loppuun saakka. Ei me taloa valmiiksi saatu, mutta yksi kerros seinää lisää.

Ilta saapui Buhumbiin ja aloimme tehdä lähtöä, mutta silloin alkoi parhaat tanssit. Eli oli aivan pakko päästä osallistumaan Afrikkalaiseen tanssiin. Rento meininki jatkui tässäkin asiassa. Itse en ikinä tanssi, se ei vaan koskaan ole ollut mun juttu, mutta täällä se oli mukavaa, hauskaa, rentoa ja ihanaa.

Sunnuntaiaamuna oli Jumalanpalvelus. Paikalle päästyämme kuulimme, että yksi kylän mies oli ryöstetty edellisenä yönä. Tansanialaiseen tapaan lähdimme heti kyläläisen perheen luokse osoittamaan myötätuntoa. Täällä ihmiset menevät aina asioiden edelle, mikä on minusta hienoa. Jumalanpalvelus myöhästyi ainakin tunnilla, mutta tämän kyläläisen perhe oli varmasti hyvin kiitollinen.

Jumalanpalvelus oli hieno. Periaate oli hyvin samanlainen kun Suomessa, mutta sitä oli höystetty mukavasti tanssilla, laululla ja erilaisella musiikilla. Ihmisiä oli paljon ja määrä vain kasvoi ja kasvoi kokoajan. Suomessa ainakin minusta tunnin Jumalanpalvelus on pitkä, mutta täällä lähes kolmen tunnin ei tuntunut missään, mikä oli aika outoa. Nyt kun kotimatkalla muistelen tätä, niin tämä on se juttu mikä jotenkin kolahti ja jäi hyvin mieleen. En vielä osaa sanoa sen tarkemmin, mutta oli hieno.

Ruoan jälkeen oli taas hyvästien aika. Tästä parhaiten jäi mieleen yhden kylän miehen puheenvuoro. Mies sanoi: ”Kun palaatte kotiin Suomeen niin kertokaa siellä kaikille, että me täällä Kitongossa voidaan hyvin”. Aika mieletön kommentti sellaisesta paikasta. Me valitetaan kuinka Suomella menee niin huonosti kun on lamaa ja työttömyyttä ja yksinäisyyttä ja… Mutta täällä kylän mies sanoo, että: ”me täällä Kitongossa voidaan hyvin”.

-Tiina

 

Tanssi oli tärkeä osa vierailuja ja jumalanpalveluksia.

Kärjessä kuskimme Elia.

Kutsumassa kyläläisiä kirkkoon.

Mwanzassa tapahtuu

Uusi päivä ja aivan uudet kujeet! Päivä lähti käyntiin pienillä myöhästelyillä; porukalla oli vähän hidas aamu, joten aamuhartauteen saavuttiin ripotellen, enemmän ja vähemmän myöhässä. Sitten syötiin aamupala, pistettiin kamppeet kasaan ja menoksi!

 

Lähdettiin reissuun kahdella autolla, ja siitä se mielenkiintoinen seikkailu alkoikin. Hetken ajeltuamme hyväkuntoista asfaltoitua tietä, poikkesimme talojen väliselle kujalle, ei tielle, ei siis todellakaan tieksi luokiteltavalle väylälle. Meno oli kuin off roadii, kulkuväylällä oli siis kuopassakin kuoppa ja kuoppien vieressä kuoppa. Ihan hullua menoa! Mutta niiin hienoa!! Kävi todellakin vuoristoradasta!

Hetken ajeltuamme saavuimme retken päätepysäkille, kehitysvammaisten toimintakeskukseen, Tunaweizaan (suom.me voimme). Siellä kiertelimme työpisteitä, tutustuimme kehitysvammaisiin, koimme suurta vieraanvaraisuutta ja rakkautta. Kiertelyn lopuksi shoppailimme kehitysvammaisten tekemiä, aivan ihania, todella, todella kauniita käsitöitä.

(toim.tähän asti riitti virtaa läppärissä ja Lyydianna joutui lopettamaan päivittämisen)

Toimintakeskuksen väki halusi mielellään päästä yhteisiin kuviin.

Jukka jututtamassa raamattukurssilaisia.

Jukka ja Jussi opettivat raamattukoululla seurakuntien nuorisotyön vastuunkantajia. Jukka opetti aamupäivällä kuuntelevan rukouksen periaatteita Raamatusta. Asiaa myös harjoiteltiin käytännössä pienissä ryhmissä. Jussi opetti iltapäivällä toiminnallista opettamismenetelmää ja keskustelutti siitä, miten ihmiset suhtautuvat Jeesukseen ja miten eri tavoin ajattelevien kohtaaminen kurssilaisilta luonnistuu. Tansanialaisilla on ihailtavaa rohkeutta ottaa puheeksi Jeesus myös vieraampien ihmisten kanssa. Opetustuokio päättyi tansanialaisten voimalliseen rukoukseen Suomen ja kirkkomme puolesta. 

 

Muu porukka tutustui iltapäivän aikana sairaalaan. Ilta meni koko porukan kanssa raamattukoululla kurssilaisten kanssa. Yhteinen rukous oli mieleenpainuvaa ja totutusta poikkeavaa, koskettavaa. Yhteinen leikki vapautti nauruhermoja. Iltapalaverissa moni totesikin, ettei ole koskaan nauranut ja hymyillyt niin paljon kuin tällä reissulla.

 

Ehkäpä huikeinta oli tanssikisa, jossa kahden parhaan joukkoon selviytyivät Lyydianna ja Heta-Stiina. Tasapeliksi lopulta meni.  

 

 

PS. Huomenna lähdemme sivukylille. Viivymme reissulla pari päivää. Kannattaa varautua siihen, että olemme verkon ulkopuolella, joten blogipäivityksiä tai viestejä kotiin ei välttämättä tulekaan. Maanantaina palaamme Mwanzaan katolisen kirkon matkakotiin, jossa olemme verkossa.

 

Kylillä kierrämme kutsumassa ihmisiä kirkkoon, rakennamme pastorin taloa, osallistumme jumalanpalvelukseen. Varmasti hieno reissu tulossa. Nyt pitäis sitten mahtua parin päivän matkatavarat reppuun.

 

Terveisiä kaikilta kotiin. Tämäkin päivä päätettiin yhteiseen purkupalaveriin. Kokemuksia on kertynyt valtavasti. 

 

Jo toisena iltana majapaikkamme takapihalla on hääjuhla. Tiedossa on menoa ja jytää puoleen yöhön.:)

 

Terveisiä kaikille kotiin!

(Loppuosan päivitys blogiin Jussilta.)

Tervetuloa, Karibuni

 

Habari za leo? -Nzuri sana, asante. Kyllä, hyvää kuuluu meille tänne Mwanzaan! Tässä jo hiukan väsyneinä istutaan iltaa katolisen Nyakahoja-majoituspaikan pihalla. Toisella puolella pihaa paikalliset viettävät häitä, ja fiilis on korkealla myös suomalaisten leirissä. Ja miksipä ei olisi! Mwanzaan saavuimme puolen päivän aikoihin, ja saimme todistaa ennenkokematonta vieraanvaraisuutta. Isäntäväkemme oli lentokentällä vastassa laulaen ja tanssien suomeksi ja swahiliksi: "Tervetuloa Tansaniaan, Karibuni Tanzania!" Meitä pyydettiin yhtymään lauluun, ja saimme kaulaan paikalliset juhlaseppeleet, ja käsiimme Tansanian liput, joita saimme heilutella laulun tahtiin.

 

Tämä sama vieraanvaraisuus jatkui koko päivän, hiippakunnan toimistolla, sen yhteydessä olevassa kirkossa, ja illalla piispa Andrew Gullen kotona. Saimme nauttia maukkaasta ja monipuolisesta ruuasta kahteenkin otteeseen. Lisäksi päivään on mahtunut paljon aurinkoa ja hikeä, swhahilin lyhyt oppimäärä, kävelyä Victoriajärven rannalla sekä ilman muuta rukoista ja lauluja.

 

Tutaonana baadaye!



 

 

Paikallisia lapsia ihmetytti ja jännitti tutustuminen mzunguihin, valkonaamoihin, mutta kiinnostus kameraa kohtaan auttoi murtamaan kulttuurien väliset muurit.

Kotoisasti piispan olohuoneessa.

- Olli ja Iida

Afrikassa ollaan

Päivitys Nairobin kentällä 3.6. n. 18.30 - ja myös Dar es salaamista.

Matkamme on ollut yhtä lentämistä. Eilen illalla saavuimme Sveitsiin. Kun ratikan lippusysteemi selvisi, löysimme helposti tiemme hotelliin. Suoraan huoneisiin, unta palloon, kännyköihin virtaa ja aamulla ylös.

Noin kahdeksan aikaan olimme takaisin kentällä. Jukka selvitteli istumapaikkoja pitkää lentoa varten parempaan järjestykseen – onnistui. Puolet ryhmästä oli jostain syystä levitetty ympäri konetta. Kenenkään ei tarvinnut istua yksinään. Tämä oli hyvä, sillä istumista on riittämiin.

Lento on sujunut ikkunasta maisemia ihaillessa. Näkymät ovat olleet huikeat. Aurinko on paistanut pilvien päällä. Alhaalla on näkynyt vuoria, jokia, merta. Edessä istuvan selkänojan näytöstä on saanut katsella amerikkalaista tv-hömppää ja elokuvia. Pelejäkin oli mahdollista pelailla. Biljardia ei ole minun lajini. Eikä ralliautoilu.

Saarnatekstin parissakin ähelsin. On innostavaa ajatella Jumalaa tämän matkan aikana. Hänkin varmasti ajattelee meitä.  

Matkatovereihin tutustuminen on tuonut mukavia muistoja. Vieressäni istui Keniassa luonnonpuistossa työskentelevä italialainen; safarikuume nousi monta astetta. Lyydianna sai piirrellä pikkutytön kanssa, joka oli matkalla Suomesta Tansaniaan. Äiti ja tytär olivat asuneet Suomessa viisi vuotta. Ollin vieressä istui kenialainen, joka asui USA:ssa.      

Nyt olemme Nairobissa. Kyseessä on välilasku, suuri joukko matkustajia jäi Keniaan. Imuri käy ja roskapussit täyttyvät, kun kone siivotaan. Vajaan tunnin kuluttua jatkamme matkaa – pari tuntia ja mekin saamme maakosketuksen Afrikan maaperään Dar es salaamissa. Kentältä majapaikkaan, kun viisumit on hankittu ja matkalaukut löydetty. Unta palloon, kännyköihin virtaa ja aamulla jatkamme lentämistä Mwanzaan. Siellä tapaamme tuttuja, Hanna, Eric, Mongi, Mkumbwa, piispa Gulle ja hänen vaimonsa. Täältä tullaan.

Pimeys tuli muuten nopeasti. Keniaan laskeutuessa kiinnitti huomiota se, että kaupungin valoja oli selkeästi vähemmän kuin Euroopassa. Täällä pärjätään vähemmällä valolla. Innostus on lisääntynyt matkan edistyessä. Rukoillen tässä mennään, hyvillä mielin. Terveisiä kotiin.

Jussi

PS. Pakko vielä jatkaa päivitystä. Saavuimme Dar es salamiin. Tulimme ja koimme heti jotain innostavaa. Vastaanotto oli erittäin lämmin J Lämpöä ja kosteutta oli kerrassaan paljon. Kentällä ostimme viisumit ja annoimme sormenjäljet. Jukasta tuli kertaheitolla miljonääri, kun hän vaihtoi paikallista valuuttaa. Pikkubussilla majapaikkaan. Liikennekokemuskin jää mieleen. Autot ajoivat kohtuu lujaa, moottoripyöräilijöillä ei ollut kypäriä.

Täällä ollaan. Ja ensimmäinen ”iik” on jo kuulunut. Torakka on tapettu tyttöjen huoneesta.

Näin ekan päivän illan kokemus on, että tätä reissua ei onnistu tallentamaan kuviin ja kertomuksiin kuin palasen. Sanottasko, että ”cool”.  

PS 2. Kun tässä päästään paremmin asemiin, saatte lukea muidenkin matkalaisten mietteitä. Monella tuntuu olevan matkapäiväkirja, jonne muistoja kirjataan.